Yrityshistoriat ja juhlakirjat

Kaikki yritykset eivät voi olla satavuotiaita, mutta jokaisella yrityksellä on omat vaiheensa. Jokaisella yrityksellä on perustajansa – yrittäjä, yrittäjäpariskunta tai yrittäjäporukka, jota ilman yritystä ei olisi olemassa.

Yritystoiminnan alku on yleensä niin kiihkeää, ettei siinä vaiheessa kiinnitä huomiota vaiheiden dokumentointiin. Jälkeenpäin juuri noista ensimmäisistä vaiheista on kuitenkin yleensä eniten muisteltavaa. Muistot, muistikuvat ja tarinat on hyvä kerätä talteen ajoissa yrityksen omaan käyttöön ja myös ulkopuolisten luettavaksi juhlakirjaan tai yrityshistoriaan.

Tyypillisimmillään juhlakirjaa mietitään siinä vaiheessa, kun yritykselle on tulossa 50 vuotta täyteen. Joskus kannattaa miettiä juhlakirjan kokoamista jo aikaisemmin, esim. 30-vuotisjuhliin. Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä ruveta kokoamaan yrityksen vaiheita. Prosessi vain on hieman erilainen, jos perustajia ei enää voi haastatella.

Juhlakirjan ja historian julkaiseminen on aina kulttuuriteko. Se kertoo oman työn arvostuksesta ja uskosta tulevaisuuteen. Se myös auttaa yrityksen erottautumisessa ja brändimarkkinoinnissa.